7.3. Combe de Tardevant
Umpihankihiihtoa ylämäkeen
Mitä tehdä kun sääennuste lupaa kahden päivän aikana yli 50cm uutta lunta? Hiihtämäänhän sitä tietenkin pitää päästä, mutta järki mukana. Torstaina olimme ilmoittautuneet tavan mukaisesti CERN:n randoreissulle: uusi yritys AD-tason (Assez Difficile) nousulle. Huipun oli määrä olla Chablais'ssa, lähtö samalta parkkipaikalta kuin kolmisen viikkoa sitten epäonnistunut reissu.
Mutta niin vain sää toisti itseään ja Abondancen alue oli meitä vastaan. Reissun vetäjältä tuli perjantaina tekstiviesti, että lumen määrän takia kohteeksi vaihdetaan Araviksen Tardevant, samalla vaativuustasokin putosi PD:ksi (Peu Difficile).
Euroopan korkein kumpare
Lähtöaikaan muutoksella ei ollut vaikutusta, joten herätyskello soi klo 5:45, tunti siitä piti olla tapaamispaikassa CERN:n lippurivistön luona. Tai emme me sitä herätyskelloa jääty odottamaan, molemmat heräsimme omia aikojamme jo ennen pärinää - kumma kuinka tarkka ihmisen sisäinen kello on kun päivälle on tiedossa jotain mielenkiintoista.
Vaikka aluksi reissu tuntui pieneltä pettymykseltä, niin auringon paistaessa, Araviksen komeaa vuorijonoa äimistellessä ja suksen noustessa askel askeleelta ylemmäs puuterimaista rinnettä mieliala koheni hyvinkin. Tuli siinä harjoiteltua käännöksiäkin oikein urakalla, niin määrällisesti kuin viimeisessä jäisessä rinteessä taidollisesti. Kokemus se ratkaisee tässäkin lajissa: siinä missä muutama vanhempi konkari jäi tasaisessa puurtavassa nousussa nuoremmista jälkeen, niin vaikeat tiukat käännökset he askelsivat kuin kaupungilla kävellen, kun vihreämmät (punertavat?) jäivät jokaiseen mutkaan pitkäksi aikaa taistelemaan suksien kanssa ja lipeämistä vastaan.
Lasku oli juuri niin mukava kuin osasimme odottaa. Aurinko ei pääse paistamaan pohjoisrinteeseen liian voimakkaasti, joten lumi pysyy pehmeänä vielä iltapäivälläkin (eikä sula nuoskaksi ja jäädy taas yöllä korpuksi, kuten pääosin muilla ilmansuunnilla).
9.-10.3. Lumituiskua ja metsäpuuteria
Missähän sitä nyt ollaan?
Tämä se on elämää! Istumme lounastamassa St. Jeanin kylässä, kivassa pikku kahvila-ravintolassa, syömässä ja odottelemassa seuraavaa bussivuoroa. Päivän annoksena on tarjolla lammaspataa ranskalaisilla, lisänä pikkupullo (3⁄8 L) lähiseudun Dôle viiniä. Ravintolan kenkämuoti on pääasiassa laskettelumonoa ja lumilautakenkää, kylään kun laskeutuu keltainen rinne (usein hoitamaton, mutta täällä erinomaisessa kunnossa) ja kahvilan terassi toimii bussipysäkkinä, jolta pääsee takaisin Grimentzin hiihtokeskukseen keskimäärin tunnin välein (vaihdellen 30 min - 1½ h).
Olisimme ehtineet edelliseenkin bussiin, mutta päätimme kuitenkin lounastaa tässä välissä rauhassa, ja toipua hetken mahtavasta metsälaskusta. Rinteen lähistöltä löytyi hieno harvapuinen vaihteleva metsä, täysin koskemattomalla lumella.
Hotel Becs de Bosson
Olimme kummatkin ottaneet pari päivää lomaa viikonlopun jatkeeksi, pitihän niitä lomakertymiä ruveta hieman purkamaan. Pitkän kartanluvun jälkeen otimme kohteeksi Grimentzin kylän ja sen hiihtokeskuksen. Ja jälleen kerran olimme olleet sään takia kahden vaiheilla rinne- ja randosuksien välillä. No, auton suksiboksissa kulkivat helposti kaikki neljä suksiparia, mikä ei tosin niiden valinnasta paikan päällä tehnyt yhtään sen helpompaa.
Kylä on vanha ja idyllinen, talot oli rakennettu perinteisellä tyylillä tummista hirsistä tiiviiksi rykelmäksi ja kylän keskustassa oli alkuperäisiä satoja vuosi vanhoja taloja. Suurin osa ydinkeskustan ulkopuolisista taloista taisivat olla melko uusia, mutta ne oli ainakin ulkoisesti onnistuttu rakentamaan vanhojen alppitalojen näköisiksi.
Videoklippi (5.6M)
Tällä kertaa hotellin valinta osui nappiin: kodikas ja siisti Becs de Bosson, jonka erikoisuutena oli Raclette, siis se oikea, jossa juustokimpaletta lämmitetään tulella ja siitä kuoritaan jatkuvasti sulanut ja käristynyt kerros lautaselle. Tarjolla oli vielä laakson omaa, eli siis Val d'Anniviersin, juustoa. Hotelli valittiin osittain myös nimensä perusteella, olimmehan viime keväänä randonneet kyseisen vuoren tuntumassa.
Mitä siis tehdä rinteessä, kun lumisade ja pilvet lyhentävät näkyvyyden suksenkärkiin ja alue on ennestään tuntematon? Lähdetään laskemaan metsään. Ja kun pääsemme takaisin hisseille, niin eikun uudestaan, tällä kertaa hieman korkeammalta.
15.3. Wiriehore
Aamusarastuksen usvaa
Kevään korvalla randoreissun kohteen valinta monimutkaistuu. Rinteen pitäisi olla mielellään pohjoiseen, huipun tarpeeksi korkealla ja noususumman kohtuullinen. Niin, ja alueen tulisi mielellään olla meille uusi, eikä muutenkaan liian suosittu = läpilaskettu.
Pitkä nousu kuluttaa nestettä
Tänä viikonloppuna valinta osui Interlakenin suuntaan, eli aika kauaksi kotoa. Siellä päin emme olleet aiemmin liikkuneet, joten tulipa hieman paikattua hiihtoreissujemme kartassa ollutta tyhjiötä.
Reitti oli alueen helpoimmasta päästä, huipulla tapaamamme pariskunta esittelikin meille ympäröiviä vuoria ja "todellisia" randokohteita. Tosin kyllä korkeutta tuli tällekin mäelle ihan kohtalaisesti, näkymät huipulta olivat hienot, vaikka nousu olikin koko matkan hyvin tasaista ja teknisesti helppoa.
Saimme lisättyä laskun jännitystä (vähän liikaakin) siirtymällä laskemaan metsään, mitä olemme tähän saakka pitäneet aina turvallisempana kuin aukealla laskemista. Mutta tässä metsässä olikin yllättävän syviä notkelmia, joissa lumen stabiilisuus alkoi vähintäänkin arveluttamaan. Muutaman tiukan laskupyrähdyksen ja sydämentykytyksen jälkeen pääsimme takaisin aukealle ja melkein samalla jo takaisin autolle.
Kun menomatka tultiin mahdollisimman nopeasti motaria Bernin kautta, niin paluumatkalla tulimme Jaunpassin läpi vuoristotietä. Fribourgin alue on kuuluisa juustoistaan, ajoimme mm. Gruyèren alueen lävitse. Tarttuipa meillekin matkaan muutama juustokimpale tien varrella sijainneesta juustopuodista. Illalla oli siis tiedossa fondueta.
17.-18.3. Zima 1 v.
Päivänsankari
Vaikka Pariisi ei ole kovin kaukana - TGV-juna hurauttaa välin 3½ tunnissa - niin täällä olomme aikana emme ole ehtineet käydä siellä kuin kerran aiemmin. Vaikka kaikki Keski-Euroopan kohteet tuntuivat alussa olevan hyvinkin lähellä Geneveä, niin lähiseudullakin (alle 200km, Juran suuntaan alle 50km) on ollut enemmän kuin riittävästi koluttavaa ja nähtävää.
Nyt oli kuitenkin hyvä syy lähteä taas pääkaupunkiin: Ziman 1-vuotis synttärit. Kukan vanhemmat olivat käyneet onnittelureissulla edellisenä viikonloppuna ja me sitten pistäydyimme juuri 17.3. Poika oli kasvanut kovasti sitten Joulun ja oli jo melkein päässyt jaloilleen - toivottavasti nähdään kesällä uudestaan, ja silloin varmasti saadaan jo juosta hänen perässään.
Satumaa keskellä Pariisia
Tällä kertaa Pariisi näyttäytyi täysin uudenlaisena kaupunkina: puistomaisena, vihreänä, jopa luonnonläheisenä, ei suinkaan liikenteen ja turistien tukkimana valtavana betonipuistona. Puoliksi suunnitellusti, puoliksi sattumalta päädyimme kiertämään kaupungista löytyviä ulkoilu- ja viheralueita, kohteinamme olivat mm. Bois des Vincennes ja Parc des Buttes Chaumont. Edellinen oli osittain luonnontilainen pöheikkö, jossa oli jonkin verran asunnottomien telttoja, jälkimmäinen taas oli fantasiakirjallisuustyyliin tehty puisto vuorenhuippuineen, putouksineen, hämärine männikköineen ja laitettuine istutuksineen.
Nyt matkailuvinkkejä rupesimme antamaan, niin uusi kulttuurien museo Musée Quai Branly on käymisen arvoinen sekä modernin arkkitehtuurinsa että näyttelynsä osalta. Ennen sinne suuntaamistamme olimme muistelleet Ranskan presidenttien "kädenjälkiä" Pariisissa, ja Chiracin kohdalla oli aukko - kunnes pääsimme perille. Siellähän se komeili, iso laatta, jonka mukaan museon rakentaminen oli juuri Chiracin ansiota.
Bourg-en-Bressessä
Bourg-en-Bressen arkkitehtuuria 1400-luvulta
Paluumatkamme kotiin olimme jakaneet kahtia niin, että hyppäsimme puolivälissä pois junasta ja vaihdoimme myöhempään. Pääsimme näin tutustumaan oman départementimme pääkaupunkiin ja kiertelemään muutamia tunteja kuuluisien AOC-kanojen keskuksessa.
Emme tulleet kana kainalossa kotiin eikä ollut kaupunkikaan oikein mistään kotoisin. Ränsistynyt tyypillinen ranskalaiskaupunki, jossa ei muutaman 1400-luvulta olevan talon lisäksi ole juuri mitään nähtävää (tai sitten emme vain mitään löytäneet). Keskustan katukartta tosin oli yllättävän konstikas, taisimme kiemurrella pienen ydinalueen kolmeen kertaan kulkematta kertaakaan samaa katua.
Ravintoloita riitti, joten voisi olettaa ruuan olevan siellä "se" asia, jota Bourg-en-Bressestä kannattaa tulla hakemaan. Söimme yhdessä pienessä perheravintolassa sitä mitä kaupungissa piti, eli Bressen kanaa; tässä paikassa se ei ollut mitään gourmeeta, vaikkakin ok maalaisruokaa kivassa miljöössä.
Junan vaihto myöhempään onnistui juuri alkaneesta Ranskan yleislakosta huolimatta - mitä nyt vaunujärjestys oli aluksi laiturilla peilikuvana, joka onneksi korjattiin pian, eikä kenenkään (sen takia) tarvinnut juoksennella satoja metrejä pitkin laituria.
Mutta sitten kesken matkan - tietenkin keskellä pimeää tunnelia - kuljettaja päättikin pysäyttää junan, ja siinä sitten istua kökötettiin toista tuntia ihmetellen miten käy. Virallinen selitys oli opastinlaitteen vika, tiedä sitten vaikuttiko lakko jotenkin siihen. Lopputulos oli kuitenkin seuraavan aamun herätykseen nähden liian myöhäinen kotiinpaluu.
21.-22.3. Zermatt 10 000 m +
Jälleen Zermatissa. Tällä kertaa jätimme auton jo Vispin pikkukaupunkiin Valais'n laaksoon, emmekä lähteneet ajamaan kiemuratietä ylöspäin. Tosin edellisen vierailun jälkeen oli tullut nähtyä paljon paljon pienempiä ja mutkikkaampiakin teitä, joten nyt Zermatiin vievä tie olisi varmaan tuntunut hyvinkin leveältä ja helposti ajettavalta. Tällä kertaa hotellin varauksen kanssa oli hieman ongelmia; rautatieaseman hieno näyttötaulu kertoi "Windows System Error", eivätkä huoneiden varaustilanteet olleet ajan tasalla. Pitkällisen valinta- ja soittelukierroksen jälkeen löysimme kuitenkin siedettävähintaisen ja muutenkin mukavan hotellin hyvinkin keskustasta.
Italian Alppien yllä
Seuraavana aamulla oli sitten tarkoitus lähteä laskemaan pitkää matkaa: alueen rinteistä on yhdistetty 10 tai 12½ km korkuinen "safari". Hisseistä ja rinteistä on saatu ketjutettua reitti, jonka yhteenlaskettu laskusumma lasketaan em. kilometreissä ja jossa yhtään hissiä tai rinnettä ei tarvitse käyttää kahdesti. Ja siinä samalla kierretään koko alueen kiinnostavimmat ja näyttävimmät paikat Italian puoleisia alueita myöten.
Niinhän siinä sitten kävi, ettei ihan kaikkia 12 km:n reittiin kuuluvia rinteitä ehditty laskea, hissit alkoivat mennä jo kiinni vaikka aurinkoa olisi vielä riittänyt. Emme tosin pitäneet mitään hirveää kiirettäkään, vaikka tasaisesti koko ajan etenimmekin; muutamassa hissijonossa jouduimme odottelemaan hetken jos toisenkin ja Italian puolella tapahtuneet hissien muutokset aiheuttivat hieman päänvaivaa, siinä maassahan ei tunnetusti mitään turhia opastuksia käytetä. Hissikorttijärjestelmän rekisteröimän "virallisen" tuloksen mukaan 10 km meni kuitenkin rikki, ja myös jalat olivat sitä mieltä, että päivän aikana oli tehty muutakin kun otettu aurinkoa.
Kun on jokin selkeä tavoite, niin sitä jaksaa laskea myös rinteitäkin, etenkin kun yksittäiset laskut ovat parhaimmillaan todella pitkiä. Muuten pelkkää rinteiden tahkoamista ei enää oikein jaksaisikaan.
27.-30.3. Turismia
YK:n opastettu kiertokäynti
Anna-Maija tuli pitkäksi viikonlopuksi käymään täällä päin Eurooppaa, ja tietenkin hänelle piti näyttää jotain muutakin kun Prévessinin asunnon seinät. Muutama päivä kun oli aikaa, niin ohjelmaan pystyi sisällyttämään sekä kaupunkinähtävyyksiä että ulkoilua.
Geneven kaupungissa riittää toki katsottavaa ja käveltävää, sekä saa annoksen kansainvälisen yhteistyön historiaa. Kansainvälisen punaisen ristin museo ei ihan ollut maineensa väärti, mutta YK:n kansojen palatsissa kävellessään pystyi aistimaan paikan historiallisuuden (sehän oli rakennettu jo Kansainliiton aikaan, ja siksi mm. vanhan puolen ovenkahvojen kohokuvioinnissa on Kansainliiton eikä YK:n lyhenne; samoin ravintolan hopea-aterimista joidenkin kaiverrukset ovat samalta ajalta) että merkityksellisyyden. Jos Genevessä pistäydytte, niin kannattaa ihmeessä varata aikaa tunnin opastetulle käynnille tässä paljon nähneessä rakennuksessa.
Lumikenkäilyä Leukerbadin kylän ympärillä
Aivan toisiin maisemiin pääsimme viikonlopun kohteessamme Leukerbadissa. Lunta räppäsi vasten kasvoja, tuulenpuuskat vilvoittivat ja me istuimme tyytyväisenä "kylpyammeessa" yhdessä kylän monista kylpylöistä. Yritimme päivällä käydä lumikenkäilemässä Gemmipassilla, mutta heti suojaisesta kylästä noustessamme kabiini rupesi muistuttamaan heiluria, ja ylhäällä oli käynnissä täysi lumimyrsky. Emme siis päässeet tallustelemaan kuin aivan yläaseman lähistöllä, etenkin kun hissi - ainoa paluureitti - päätettiin sulkea heti lounasajan jälkeen.