1.1. Uudenvuoden päivä
Ihan kaikki eivät olleetkaan karanneet kauas vuorille, huomasimme tämän ryömiessämme autojonossa ylöspäin kohti lähintä hiihtohissiämme Crozetissa. Autoja oli parkkeerattu jo satoja metrejä ennen keskusta, mutta optimistisesti uskoimme paikan löytyvän joltakin useista parkkialueista. Ja olisihan yksi (todellakin vain yksi ainoa) paikka löytynytkin. Mutta kun olimme ajaneet lipunmyyntiin johtavan ihmisjonon ohitse, päätimme saman tien jatkaa matkaamme - rinteet olisivat taatusti täpötäysiä. Ulosajotiellä autoja oli parkkeerattu vielä kaksi kertaa tuloväylääkin kauemmaksi, saisihan siinä tietenkin kunnon verryttelyn ennen lippujonoon jämähtämistä...
Ruuhkaa vuoristotiellä
Seuraava kohde: ylös Col de la Faucillelle. Keskus olisi pieni, ehkäpä parhaimmillaan lapsille tai lapsiperheille, mutta emme olleet siellä koskaan käyneet (muuta kuin autolla kääntymässä), joten voisi olla ihan tutustumisen arvoinen, kellokin alkoi olla jo yli puolenpäivän.
Jono alkoi kilometriä ennen keskukselle johtavaa risteystä. Siinä sitten jonoteltiin tiukassa ylämäessä - onneksi täällä päin käytetään todella (!!) paljon suolaa teiden sulana pitämiseen, joten kenenkään ei tarvinnut jäädä sudittelemaan ylämäkeen. Keskuksen kohdalla oli sitten piru irti, kun kuljettajat eivät enää tietäneet minne kannattaisi yrittää - jotkut ratkaisivat ongelman jääden hätävilkuttamaan keskelle ajotietä päätöksenteon ajaksi.
Dôle pohjoispuolelta
Ja seuraava kohde: La Dôle. Jälleen keskus, jossa emme olleet käyneet, mutta ajaneet ohi useamman kerran. Mielenkiintoinen siinäkin mielessä, että parkkipaikat ovat Ranskan puolella, mutta hissit ja rinteet ovat Sveitsissä. No, mitäpä sillä nyt täällä väliä.
Ensimmäinen parkkipaikka-alue oli pelkkä hissin ala-asema - ilmankos sieltä löytyi parkkitilaa helposti. Hissilippuja ei siellä kuitenkaan myyty. Ajoimme siis vielä vähän pidemmälle itse keskukseen, josta ei tietenkään parkkitilaa löytynyt. No, hätävilkut päälle ja Kukka kävi ostamassa hissiliput - muutaman tunnin iltapäiväliput eivät todellakaan olleet enää hinnalla pilattuja. Sitten takaisin ekalle parkkipaikalle.
Itse tehtyä röstiä ja ratatouillea
Vihdoin ja viimein olimme suksien kanssa ryysimässä hissijonossa, laskemassa rinteessä, tallaamassa metsässä ja uudestaan ryysimässä hissijonossa. Taas muistui mieleen, mikä siinä randoamisessa niin viehättääkään.
Oli jännä nähdä La Dôlen huippu nyt eri puolelta, etelärinne talven kynnyksellä aamuisessa lumituiskussa oli näyttänyt paljon karummalta ja armottomalta kuin tämä aurinkoinen turistirinne.
4.1. Arollan pussinperä
Kuin kävelisi portaita ylöspäin
Olimme jo jokin aika sitten merkanneet Palanche de la Cretta -nimisen huipun Les Haudères'n kylän läheltä yhdeksi tämän talven randokohteeksi, ja nyt lumitilanteen ja sääennusteen näyttäessä hyvältä, päätimme lähteä katsomaan. miltä vuori näyttää luonnossa. Hyvien unenlahjojemme takia lauantaiaamun aikaisesta lähdöstä ei kuitenkaan tullut mitään, joten muutimme hieman suunnitelmia: lähtisimme puolilta päivin ajamaan, koukkaisimme parin viinitilan kautta ja saapuisimme Les Haudèresiin hieman ennen päivällisaikaa.
Vasemmalla Dent Blanche ja taustalla Matterhorn
Suunnitelma osoittautui onnistuneeksi - paitsi viinitilojen osalta: kummatkin olivat kiinni. Löysimme kylältä kohtuullisen hotellin ja ok ravintolan, ja aamulla olimme suksilla hyvissä ajoin. Edessä oli nousua hieman yli 1100 m, 2927 metrin korkeuteen.
Nousu osoittautui yllättävän rankaksi, ilmeisesti johtui sekä korkeudesta että siitä, että tekniikka ja kunto eivät näin alkukaudesta olleet vielä kohdallaan. Kuten tavallista, laskuosuus kruunasi päivän; tällä kertaa suksien alla ei kuitenkaan ollut puuteria, vaan teknisesti vaativa sekoitus murenevaa korppua, raskasta pakkautunutta lunta ja hieman auringon pehmentämää pintalunta.
10.1. Lumikoulu
Rakennettiin 3-4 hengen lumiluola
Geneven alueella on koko viikon ollut tasainen harmaa pilvikerros, lämpötila muutamia asteita pakkasen puolella. Perjantaina tuli rutiininomaisesti katsottua netistä viikonlopun säätiedot ja lumitilanne, siinä ohessa vilkaistua myös Juran laskettelukeskuksen web-kameraa. Piti verrata kahteen kertaan kuvan päivämäärää ja kellonaikaa, näkymä oli kuin toiselta puolen maapalloa: aurinko paistoi siniseltä taivaalta ja lumi hohti valkoisena. Ilmeisesti tilanne oli jatkunut jo kauemmin: pilvikerros peitti kaikki alemmat laaksot, mutta ylhäällä vuorilla on ollut loistava sää.
Lähdimme siis luottavaisesti ajamaan Juran yli kohti La Vattay'n murtomaakeskusta, tänään olisi CERN:n randojaoksen turvallisuuskoulutus. Lämpötila kehittyi mielenkiintoisesti ajaessamme ylös: kotimme -5°C kiristyi aina -10°C lukemiin pilven ylärajassa, kunnes heti pilven päälle päästyämme lämpeni enää muutamaan pakkasasteeseen.
Vaikka päivän aikana ei paljoa tullutkaan liikuttua, niin hyvin pukeutuneina ei auringossa todellakaan tullut kylmä. Muutaman arva-harjoituksen lisäksi päivän anti jäi parin erilaisen lumimajoitteen tekemiseen. Ja tietenkin eväiden syömiseen.
11.1. Kolmas randokauden avaus
Huippumaisema
Vuorossa oli Cernin randoporukan kauden ensimmäinen reissu. Valitsimme tänä vuonna kahdesta vaihtoehdosta jo vaativamman, koska helpompi olisi ollut melkein toisinto vuoden takaisesta. Ja olimmehan me jo ehtineet verrytellä parin reissun verran tällä kaudella, kaiken kaikkiaan 28. hiihtoreissumme alueella.
Ennen kuin huomasimmekaan, olimme jo kiskaisseet itsemme puoleen väliin rinnettä - porukan vetäjä oli lähtenyt kiipeämään metsäistä uraa semmoista vauhtia, ettei siinä jäänyt aikaa edes juomaan pysähdellä - tällä vauhdilla ei edes juomarepun käyttö onnistunut, kun piti jättää hengittämisellekin tilaa.
Vaikka vauhti vähän hidastuikin loppua kohden, ja (juoma)taukojen määrä kasvoi, niin nousunopeudeksemme tuli lopulta hieman yli 400m/h vertikaalia. Tavallisesti emme haaveilekaan yli 300m/h nousuvauhdista, johan siinä korvatkin menevät lukkoon.
Vaikka Pointe d'Uble ei ole mitenkään korkeudella pilattu ja on helposti huiputettavissa, niin sieltä avautuvat hienot näköalat alueen kaikille merkittävimmille huipuille: Dents du Midi, Mont Blanc, Aravis, Jura, jne.; 360° Alppipanoraama.
17.1. Mont Rogneux
Huilitauko. Osa oli matkassa lumilaudoilla.
Nousemiseen olisi pitänyt kuulema kulua 4-5 tuntia, mutta olimme jo tulleet 2⁄3 matkasta ja jäljellä olisi enää muutama sata nousumetriä, eikä aikaakaan ollut kulunut kuin vasta pari tuntia. Olimmeko muka näin hyvässä kunnossa? Eikun nousukarvat uudestaan suksiin (kaikki eivät olleet edes jaksaneet ottaa niitä irti pienessä välilaskussa) ja suksea tai lumikenkää toisen eteen.
Alkuperäinen suunnitelma tälle viikonlopulle oli ollut lähteä porukalla kahden päivän reissulle Dents du Midin korkeimmalle huipulle La Haute Cimelle (nousua yhteensä täydet 2000m), mutta sunnuntaiksi luvattu lumipyry pisti suunnitelmat uusiksi - ei ole mitään mieltä nousta katsomaan maisemia nollanäkyvyydellä. Ja sitä paitsi se olisi pahimmillaan vaarallistakin.
Täksi päiväksi oli kuitenkin luvassa hieno ilma. Niinpä projektikansiosta kaivettiin viime keväänä kaivelemaan jäänyt Mont Rogneux. Näin alkukaudesta ei tosin ollut mitään varmuutta koko 1800m nousukunnosta (onkohan koskaan?), joten helpotimme asiaa Brusonin hissien kertanousulla. Sieltä pääsee mukavasti haikkaamaan hienoa harjannetta pitkin eikä noususummaa jää "kuin" 1000m.
160km ajomatkan ja autojen venksailun jälkeen - toinen autoista piti saada ajettua oletettuun paluupaikkaamme, bussiaikataulut kun eivät täysin toimineet meille - ehdimme melkein valmiiksi hissien käynnistyessä klo 8:45.
Paikoin oli hieman kivisempää
Vielä tuolihississäkin istuessa oli matkan tekemisen olotila, välinpitämätön malttamattomuus että pääsisi määränpäähänsä, tässä tapauksessa siis reissun alkuun. Mutta heti kun sai sauvat käteen, suksen kärjet ladun suuntaan ja ensimmäisen harjanteen jälkeen auringonpaisteenkin, niin oli taas vapaa ja iloinen mieli.
Niin, alku meni vauhdilla harjanteen lakea ja reunaa: kumpuilevaa ylämäkeä, välissä pari pientä laskua. Mutta sitten vähitellen alkoi paljastumaan Mont Rogneux'n kunnioittavuus: latu-ura nousi yhä jyrkemmin ja yhä tiheämpää siksakkia, lumi muuttui vähitellen korppuiseksi ja sen määrä väheni. Useamman kerran ylös katsoessaan ajatteli, ettei reitti voi ainakaan tuosta kulkea, mutta siitä suorinta reittiä, kohti ja terävintä kärkeä se kuitenkin vain jatkui.
Viimein: huippu ja maisema
Ensimmäisessä vaiheessa suksien jääraudat (veitset) auttoivat, mutta reitin aina vain jyrketessä ja pinnan muuttuessa paikoitellen kivisemmäksi ei auttanut kuin sitoa sukset repun sivuihin ja jatkaa kiipeämistä jalan - tässä vaiheessa voinee puhuja kiipeämisestä, kun yhä useammin tuli otettua käsin tukea kalliosta ja lohkareista.
Ja vielä lopussa, kuin varmistaakseen kunnioituksensa, ensimmäinen huippu osoittautui valehuipuksi, jonka takana paljastui vielä muutama kymmenen metriä lisää nousua. Mutta niin vain jossain vaiheessa viimeisimmän lohkareen yli kavuttua olikin saapunut huipulle - oli heti aikaa nauttia maisemista ja tuulettaa voittajan oloa. Ei kovin kauaa, koska evästaukoa vietettiin vähän matkaa alempana tuulensuojassa.
Paljon oli odotuksia ladattu laskuosuudelle, vaikka uutta lunta ei ollut vähään aikaan saatukaan. 2000m vertikaalia kohtalaisen kovalla ja vaihtelevalla lumella imi kyllä ne loputkin mehut. Erinomainen turvallisuustilanne - lumivyöryvaara hyvin pieni - salli meidän laskea myös kohtuu jyrkkiä pätkiä; tämän herkun harvinaisuus paljastui tekniikan takkuilemisena, joka korvattiin puhtaalla voimalla.
18.1. Megève
Odotellaan lumimyräkän rauhoittumista
Päivälle oli luvassa lumimyräkkää ja tuulta. Aamupäivällä, kömmittyämme kiireettä ylös sängystä, otimme suunnaksi vanhan tutun keskuksen Araviksen varjosta. Tarkoitus oli lähteä harjoittelemaan lumipiipperien käyttöä, CERN:n hiihtoklubin turvallisuuskurssilla käytännön harjoittelu oli jäänyt melko vähäiseksi, ja Megèvessä pitäisi olla erillinen rinne, johon on valmiiksi haudattu Arva-lähettimiä.
Tänään ei kuitenkaan sää meitä suosinut, vaan jo toisella hissinousulla tuuli heilutteli tuoleja siihen tahtiin, että meno pysäytettiin useampaan otteeseen - pari kertaa melko rajustikin. Siinä sitten muutaman hetken heiluimme tuuliviireinä ihmetellen miten tästä pääsee lopulta pois.
Toki hissit aikanaan saatiin nitkutettua ylös, mutta samalla tultiin kertomaan, että kaikkia rinteitä ollaan tuliolojen takia sulkemassa. Ei auttanut muu kuin ottaa suunta takaisin kylään. Laskun välissä ehdimme tehdä pari omaehtoista Arva-etsintää, mutta motivaatio ei enää ollut parhaimmillaan.
Ehdimme tällä kertaa tutustua myös Megèven kylään, joka osoittautui yllättävän prameaksi, etenkin jotkut sen kaupoista. Liikkeellä ja liikkeissä oli mielenkiintoinen valikoima ihmisiä: hienoihin turkkeihin ja muutenkin viimeisen päälle sonnustautuneita sekä toisaalta suoraan rinteistä ulkoiluhaalareissa tulleita ihmisiä, ja myös porukkaa siltä väliltä.
20.1. Märkää
Kellariparkki
Nyt on jo kolmisen päivää satanut vettä putkeen. Kun lämpötilakin on pysynyt reilusti plussan puolella, niin lumi alkaa olla sitten mennyttä, ainakin alle 1000m korkeudella.
On siinä se hyvä puoli, että auton ajaminen autotalliin on taas vähän helpompaa, koska kellariin vievä ramppi ei ole enää jäässä. Muutaman viikon ajan on joutunut peruuttelemaan rampille johtavalla tiellä, koska rampin mäessä ei ole uskaltanut autoa venkslata.
Tallin sisällä on kyllä edelleen yhtä ahdasta ja auton talliin ja sieltä pois saaminen vaatii mennen tullen useamman ratinkäännön. Mutta on se kuitenkin sivistyneempää kuin ajaa lasit huurussa ja lumessa. (Täkäläinen normaali tapa "putsata" auto lumesta on käyttää tuulilasinpyyhkijöitä - yksin niitä. Useammin kuin kerran on joku auto tehnyt hätäjarrutuksen, kun katolla oleva lumimassa onkin valunut tuulilasille.)
24.1. Takatalvi
Korjaus edelliseen: talvi tulikin takaisin. Aamulla säpsähti katsoessaan ikkunasta ulos: näkymä oli vitivalkoinen ja vastasataneen lumen peittämä. Ilmeisesti yöllä oli ollut sen verran viileää, että sade oli tullut tälläkin lumena.
Ei se siinä tosin kauan pysy (tai parempi ehkä olla ennustamatta enää mitään). Viime viikolla, kun aurinko oli paistanut suoraan parvekkeelle tyynellä säällä, niin lämpömittarimme valehteli lämpötilaksi 24°C, siis ulkolämpötilaksi. Todellisuudessa varjossa oli vain muutamia lämpöasteita, joten ihan vielä ei ihan t-paidassa voinut parvekkeella istuskella.
Tänään tuli päiviteltyä tätä logia ja vihdoin ja viimein kirjoitettua loppuun meidän Islannin matkasta.
25.1. Pointe de Bellevue
Kukka oli vielä hieman toipilaana loppuviikon flunssan jäljiltä, joten vain Andrei lähti CERN:n hiihtoporukan matkaan kohti Chablais'n aluetta järven kaakkoispuolelle. Tämän kertainen reissu oli taktikoitu valinta, koska torstaina lumivyöryvaara oli ollut 4/5 ja sen piti vielä kasvaa siitä viikonloppuna. Ja lauantaiksi oli ennustettu lumipyryä ja tuulta.
Ilmeisesti uuden lumen ja tuulen määrä oli kuitenkin jäänyt selvästi ennusteuta alhaisemmaksi ja sunnuntaina keli olikin odotettua parempi sekä turvallisempi. Yhtään reissua ei tarvinnut peruuttaa, joten jokin vaativampikin nousu olisi ollut tänään mahdollinen. Mutta valittu mikä valittu.
Mukana oli pari ensimmäistä kertaa suksilla liikkuvaa, joten vauhti oli melkoisen leppoinen, Facile-reissuksi tämä olikin luokiteltu. Mikäs siinä auringonpaisteessa taukoja pidellessä.
Huipun ruuhkassa emme viihtyneet kovinkaan kauan, vaikka maisemat Montreux'n "päältä" ja Dents du Midin juurella olivatkin hienot. Jonkinlaisen koululuokan porukka piti kuitenkin semmoista mekkalaa, että laskeuduimme suosiolla vähän alemmas lounastamaan ennen metsäistä laskua takaisin autoille.
31.1-1.2. Pointe de Drône (melkein) ja Bruson
Viikonloppureissulle kannattaa todellakin lähteä jo perjantaina. Ollessamme lähempänä kohdetta vältämme aivan liian aikaisen herätyksen lauantaina, ja sunnuntaina tuntuu kuin olisi ollut pidemmälläkin lomalla. Tällä kertaa Andrei jäi kotiin toipumaan flunssasta ja Kukka lähti kolmen kaverin kanssa reissuun; porukka kasvoi la-iltana vielä neljällä hengellä.
Lauantain kohteena oli Saint Bernardin solan laakson päässä sijaitseva Pointe de Drône ja tilauksessa oli kaunis talvipäivä. Toive toteutui, mutta kohde jäi silti tällä kertaa saavuttamatta; latu-ura johdatti meidät ylös väärään solaan, ja vasta laskuvaiheessa huomasimme sen oikean rinteen, jota olisi pitänyt lähteä kapuamaan. Mutta asia ei kovin paljoa jäänyt vaivaamaan, päivä oli ollut mukavan leppoisa ja maisemat komeita. Illan kruunasi majapaikan ravintolassa tarjottu maukas tartiflette, täyttävä ja raskas Savoien alueen "perinneruoka". Lainausmerkit siksi, että kyseessä on Reblochonin tuottajien 80-luvulla kehittämä myynninedistämisateria, joka on saavuttanut mainetta laskettelijoiden ja randoajien tuhtina energianlähteenä.
Tartiflette 4:lle
* n. kilo kiinteitä perunoita * reilusti pekonia tai siansivua * kokonainen Reblochon férmier (juusto) * kermaa * loraus valkoviiniä Paista pekonit melkein kypsiksi. Lisää lohkotut perunat, ja paista niihin aavistuksen rusehtava pinta (älä käristä). Mausta suolalla ja pippurilla. Vähennä lämpöä ja lisää pannulle pullonpohjallinen viiniä, hauduta perunat ja pekoni kypsiksi. Kun perunat ovat kypsiä, kumoa pannun sisältö uunivuokaan. Halkaise Reblochon keskeltä niin, että saat kaksi kiekkoa. Aseta ne perunoiden päälle, kaada vuokaan reilu loraus kermaa ja hauduta koko komeutta uunissa n. 20 - 30 min. Nauti kuumana hyvän valkoviinin kanssa. Unohda jälkiruoka.
Brusonissa riitti lunta vielä meillekin; sunnuntain ohjelmaan sisältyi perinteisen metsälaskun lisäksi yksi lyhyt randoreissu, jonka avulla pääsimme laskemaan hieman pidemmän pätkän koskematonta lunta. Päivän aikana kyllä huomasi eron lautailijoiden ja suksijoiden laskutyylissä ja sitä kautta nopeudessa - näin suksijana sai metsässä laskea kalutulla uralla ja jälkiä oli pakko seurata, koska porukan oli hyvä päätyä edes suurin piirtein samaan paikkaan.