1.-3.2. Häät Suomessa
Viikonloppu vierähti pääosin matkustaessa, koukkasimme pikaisesti Helsingissä Andrein pikkuserkun häissä (onnea vielä kerran ja isot kiitokset kaikille järjestelyistä!). Paluumatkalla lentokentälle piipahdimme vielä ilmailumuseossa ja sen yhteydessä pidetyssä avaruusnäyttelyssä.
9.2. Croise Baulet
Korppi, Passy ja Alpit
Joka suuntaan ympärillä levittyy Alppien vuorimaisema, lumisine huippuineen ja tummine kallioineen. Meni hetken aikaa ennen kuin tunnistimme korkeimman huipun Mont Blanciksi, vaikka olimme nähneet sen jo tunnin ajan ennen saapumista omalle huipullemme. Alhaalla laaksossa, reilusti lumirajan alapuolella, kulki Chamonix'hin nouseva valtava silta, jota tällä hetkellä ruuhkautti hiihtolomalaisten autojono. Onneksi olimme täällä ylhäällä emmekä laskettelukeskuksen hissijonossa.
Nousun alkupuolella rinne oli parissa paikkaa muuttunut hieman jäiseksi, melkein jo piti kiinnittää nousuraudat suksiin (ranskankielinen sana couteaux - veitset - kuvaa ehkä laitteen ulkomuotoa paremmin), sitten olisikin ollut aivan koko varustus kerrallaan käytössä. Keli oli jälleen loistava, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Pelkässä fleece-paidassa, piposta tai hanskoista ei tietoakaan, meinasi tulla kuuma. Aurinkolasit ja -rasva ovat tällä pakollisten tarvikkeiden listalla.
Rutiini huipulla
Paikoin nousimme parin pienen metsäsaarekkeen läpi ja ihmettelimme miten tästä on tarkoitus tulla paluumatkalla alas, kun noustessakin saa suksia asetella tarkasti risujen väliin. Selvisihän sekin aikanaan: laskien tietenkin. Ehkä hieman hitaasti, tarkkaavaisena ja erittäin tiukoin käännöksin, mutta siitä samasta paikasta.
Päivän parhaimpia kohtia
Aivan laskun loppuvaiheessa tuli vielä koettua täkäläisen maaston erinomainen sopivuus lasketteluun: vaikka alempana yhtenäisen lumen väliin oli sulanut pälviä, niin tiukan paikan tullen kuivuneen heinän yli pystyi laskemaan varoen, tai sitten vain ponkaisi kerralla ruoholaikun yli, kuten Kukka näytti esimerkkiä.
Hmm, tämä blogi alkaa näköjään käydä melko yksitoikkoiseksi: pelkkää hiihtoreissua joka viikonloppu. Sitä tänne tulimme kuitenkin hakemaan, paljon muun lisäksi tietenkin, joten yrittäkää kestää. Parhaimmat kokemukset ja hienoimmat elämykset löytyvät kuitenkin aina sattumalta, mitä enemmän harrastaa (ja liikkuu ulkona) sen enemmän löytää myös niitä isoja hetkiä. Sama oli sitten kyse laskettelusta, kiipeilystä, vaelluksesta, purjehduksesta tai tähtiharrastuksesta.
10.2. Rokulipäivä
Risottoa ja Juran viiniä
Täksi päiväksi olimme kaavailleet leppoisampaa lasku- ja leikkipäivää Juralla, mutta eilisen päivän koettelemus oli kummallekin liikaa; lihakset valittivat tehneensä jotain ja nestehukkaa oli kertynyt ilmeisesti aivan liikaa kovasta tankkauksesta huolimatta (juomarepussa 2L vettä ja termarissä teetä, reissun päätteeksi vielä yhdet Panachet ja illalla vielä kotona pienet oluet Pink Pantherin dvd:tä katseltaessa).
Saatiinpa päivän aikana sitten kämppää hieman siivottua, palmu istutettua uusiksi, ja illalla nautiskeltiin suppilovahverorisottoa ja torilta ostettua kakkua (Thoiryn sunnuntainen tori päihitti Ferneyn vastaavan); hienostellen leikkasimme sen peräti neljään osaan, puolikas kakku kerralla lautasella tuntui ajatuksena ahmimiselta.
16.2. Argentière
Huhu ei ollut ihan tuulesta temmattu; rinteissä oli kyllä reilusti porukkaa, mutta isolle alueelle kyllä myös mahtui. Ravintola oli tosin ahdettu aivan täyteen - osittain varmaan laaksossa pidetyn riippulentonäytöksen takia - mutta se ei meitä haitannut, tavan mukaan söimme omia eväitämme jossain päin rinnettä kaikessa rauhassa nauttien lämmöstä ja maisemista.
Chamonix'n laakso
Lumisateiden puute alkaa näkyä siinä, että kaikki mahdolliset rinteiden vierustat, joihin pääsee ilman, että joutuu käyttämään omaa voimaa ylöspäin pääsemiseksi, olivat perinpohjin läpilasketut. Itse rinteet toki pidetään tasaisen tylsässä kunnossa, mutta niiden väliset alueet muuttuvat nopeasti kumpareikoksi. Päivää motivoikin harjoittelu ja leikkiminen vähän epämääräisemmissä rinneoloissa, ja tietenkin vain säästä nauttiminen.
Kotimatkalla onnistuimme tekemään sen, mitä Ranskassa kannatta loma-aikana välttää: aiheutimme pienen tukoksen moottoritien tietullissa. Olimme menomatkalla käyneet hakemassa paikallisen moottoritieyhtiön ARMB:n konttorista (jälleen yhden) tuulilasiin kiinnitettävän laitteen, joka etäluetaan tietullissa ja mahdollistaa näin käytännössä sen ohittamisen lähes pysähtymättä - mikä etenkin nyt hiihtoloma-aikana säästää aikaa varsin merkittävästi. Optimistisesti toki ajoimme portille, jossa kelpasi vain tämä télépeage maksutapa, ja eikös juuri saamamme laite kieltäytynyt toimimasta. Ilmeisesti siiitä oli patteri tullut tiensä päähän, tai jotain. Onneksi takana jonottavilla riitti kärsivällisyyttä ja henkilökuntakin ilmaantui muutaman minuutin summeria soiteltuamme.
17.2. Pointe de Merdassier
Merdassierin huippu ja luoteisrinne
Emme eilen saaneet rinnelaskusta tarpeeksemme, vaan heti kotiin päästyämme rupesimme etsimään uutta sopivaa randoreittiä. Puolivahingossa kohdalle osui sopivan oloinen reitti Araviksen vuorijonon reunamilla: kahden laskettelukeskuksen rinnealueiden väliin jäävä tasainen nousu. Sopivan helppo reitti ensimmäiselle täysin omalle reissulle.
Aamulla hieman tavallista myöhempään (herätys vasta klo 8) lähdimme La Clusazin suuntaan - alueelle johtava sola ei lakkaa ihastuttamasta ja ihmetyttämästä valtavineen kallioseinineen ja rotkoineen. Ennen kohdetta teimme vielä yhden tärkeän mutkan matkaan ja pysähdyimme avoinna olevan urheilukaupan eteen tavoitteenamme ostaa Andreille oikean kokoiset ja muutenkin sopivat randomonot. Onni suosi (kaupasta löytyivät juuri oikea malli ja koko), ja puolen tunnin sovittamisen jälkeen kaupasta astui ulos tyytyväinen mies uudet monot kädessä.
Huipun harjanne ja luomivyörylaukasimet
Hieman meinasi pettymys iskeä, kun heti La Clusazin jälkeen havaitsimme määränpäänämme olevan vuoren kuuluvan alueen suurimmalle hiihtokeskukselle, mutta loppuun saakka ajettuamme löytyi toki se rinteiden väliin osuva huipulle johtava sektorikin.
Nousu sujui tällä kertaa yllättävän kivuttomasti, joko ohuessa ilmassa urheileminen on alkanut oikeasti vaikuttamaan tai sitten vain nousutekniikkamme on parantunut huomaamattamme, luultavasti vähän kumpaakin. Emme pitäneet matkalla juurikaan taukoja ja ylhäällä tuntui, ettemme olisi paljoa edes rehkineet - emme tosin pitäneet noustessamme juuri hoppuakaan.
Vasta aivan vuoren huipun tuntumassa, reitin jyrkimmässä kohdassa, meinasi syntyä ongelmia, tähänastisilla reissuilla emme vielä olleet oppineet nousemaan näin jäistä rinnettä - tai siis rinnettä, jossa oli n. 10 cm kuulalaakerina toimivaa sohjoa jääkerroksen päällä. Olimme kiinnittäneet suksiin jääraudat jo alempana, mutta sittenkin tasapainoilu jokaisessa käännöksessä vähän hirvitti. Useamman kerran suksien kanssa tapeltuamme otimme mallia perässämme tulevilta ja siirsimme sukset selkään - jalkaisin matka valmiiksi lumeen askellettuja "portaita" pitkin sujuikin sitten kuin - portaita kävellen.
Jos aivan yläosa oli vaikea nousta, niin vähän tiukkaa teki myös tulla se suksilla alas. Mutta rauhallisesti ja varovaisesti pääsimme harjanteen reunaa seuraten varsinaiselle "rinteelle": edessämme aukeni leveä ja pitkä tasainen rinne, jolla ei montaa kymmentä jälkeä vielä ollut ja vähemmän aurinkoa saaneena luoteisrinteen lumikin oli vielä osittain puuteria.
21.2. Kuunpimennys
Kello pirisi kello 02:30. Kovan heräilyn jälkeen Kukka sai itsensä parvekkeelle katsomaan tilannetta; taivas on edelleen täysin pilvessä. Läppäri auki ja selaamaan Geneven lentokentän METAR- ja TAF-säätietoja; sen mukaan koko aamuyön on luvassa rikkonaista pilvikerrosta 6000 jalasta alkaen, sekä sadetta.
Jäi siis tällä kertaa pimennys näkemättä, vaikka meillä olikin ollut hieno suunnitelma yhdistää kuutamorando ja pimennys. Pää siis tyynyyn ja jatkettiin nukkumista. "Muuten, kuinka harvinaista on, että täysikuu ja kuunpimennys osuvat samaan aikaan?". Hmm, taidamme olla jo unessa.
23.2. Avoriaz
Aurinkorasvaa naamaan
Monen puhelun jälkeen löysimme muun porukan lounaalta rinneravintolasta. Olimme jo kahden laskun jälkeen läpeensä kyllästyneitä jonottamiseen; ensiksi autolla ja sitten hiihtohisseissä ja jopa rinteissä. Sillä hetkellä eivät hiihtokeskusten vakiorinteet jaksaneet enää juurikaan kiinnostaa, pilvettömästä ja lämpimästä säästä huolimatta.
Päivän suunnitelma oli kuitenkin alunperinkin ollut lähteä retkeilemään aavistuksen kauemmaksi normaaleilta rinteiltä, hyödyntäen kuitenkin hiihtohissien nousuvoimaa. Suunnitelma meinasi tosin tyssätä alkuunsa; tiedustellessamme Avoriazin kaupoista alueen karttaa, ei niissä ymmärretty kysymystä. Kuudennessa kaupassa vihdoin tärppäsi. Pääsimme siis yhdessä Jukan kanssa etsimään lähiseudulta pehmeää lunta. Pienehkön sivuttaislaskun ja vartin "portaiden" kiipeämisen jälkeen löysimme itsemme harjanteelta, josta aukesi hienot maisemat ja koskemattomat rinteet kahteen suuntaan.
Vaikka jälleen kerran laskun kaikista antoisin osuus pehmeässä puuterissa jäi muutaman kymmenen käännöksen mittaiseksi, niin on se vaan aina kaiken vaivan arvoista. Etenkin kun tällä kertaa vaiva oli suhteettoman pieni hyötyyn (=pois ruuhkarinteiltä) verrattuna, ja olimme edelleen lähes hiihtokeskuksen kupeessa.
Yhden pitkän, ja ennen sitä useamman lyhyen, laskun jälkeen kello olikin jo niin paljon, ettemme enää ehtineet lähteä muualle nautiskelemaan laskuista. Joimme vain yhdet lasilliset Avoriazin keskustassa ennen paluumatkalle lähtöä. Valitsemamme reitti Thononin kautta osoittautui todella onnistuneeksi, joko tänä viikonloppuna ei ollut lainkaan lomaliikennettä tai sitten käyttämämme reitti oli pääosin tuntematon - jonoja ei ei ollut pahimpaan rinteestäpaluuaikaan lainkaan.
Thononin keskustasta etsimme navigaattorista ravintoloita ja valitsimme niistä nimen perusteella tilanteeseen sopivan "Les Alpes" nimisen paikan. Epämääräisestä sijainnistaan huolimatta paikka osoittautui oivaksi: kivitalon sisään oli rakennettu puusta kodikas alppitalo, ja ruokalista oli Sveitsiläisen juustopainotteinen. Söimme nelistään (Risto oli jäänyt odottamaan Jukan kyytiä) samanaikaisesti liha- ja juustofodueta, parine erilaisine perunoineen ja muine lisukkeineen. Aivan erinoimainen iltapala!
24.2. Huoltotauko
Huoltotauko terassilla
Alkuperäinen ajatus oli lähteä tänäänkin resuamaan jonnekin vuorille, mutta laiskuus ja väsymys voitti. Pitkän aamu-unen ja aamiaisen jälkeen tästä muotoutui huoltopäivä: kävimme pesemässä auton, siivosimme jo jonkin aikaa kaaoksessa olleen kämppämme, huolsimme varusteitamme ja annoimme itsemme levätä.
Kukan "mitä kaapinpohjalta löytyi"
Helsingissä oli kuulema eilen ollut 7 astetta ja kovin keväinen ilma. Kirjoittelen tätä parvekkeellamme auringonpaisteessa istuen, lentokentän virallisen lämpömittarin näyttäessä +16C, kevät saapuu siis tännekin. Sen huomaa myös siitepölystä, koivuissa on jo norkkoja.