5.7. Champange-en-Valromey

Jo roomalaiset katselivat tätä maisemaa

Jokainen tietenkin tuntee varsinaisen Champangen, moni myös kyseisen maakunnan Ranskan pohjoisosassa; sen verran hyvin he ovat oman nimensä saaneet suojattua Euroopassa, ja etenkin Sveitsin Champange-kylä on saanut tuntea sen nahoissaan. Mutta on niitä muitakin, tänään päätimme suunnata aivan Juran eteläkärkeen kylään nimeltä Champange-en-Valromey. Viinikirjojen mukaan se kuuluu AOC-viinialueeseen, joten odotimme ainakin löytävämme hyvää valkkaria, haaveena oli löytää sikäläistä kuoharia. Pettymys olikin suuri, kun kylän turistitoimistossa kävi ilmi, ettei alueella ole nykyisin ensimmäistäkään tilaa. Ohjasivat meidät naapurikylään.

Siellä hieman pyörittyämme (tuloksetta) jatkoimme matkaa kohti l'Albarine -joen laaksoa. WC:mme seinällä olevassa kohokuvakartassa sinne on piirretty ruksi nähtävyyden merkiksi, ja sitä oli jo pitkään ollut ajatus käydä katsomassa.

Valitettavasti bensan vähyys tankissa tuntui vievän ainakin kuljettajan kiinnostuksen ympäröivästä maisemasta. Emme myöskään mitään yksittäistä nähtävyyttä tai erityisen hienoa kohtaa tien varrelta löytäneet, mutta kyllä l'Albarine -joen laakso ja sitä myöten kuohuva joki kokonaisuutena ovat aivan näkemisen arvoisia.

Hieman pettyneinä kävimme ostamassa boulangeriesta vähän evästä ja parkkeerasimme auton pienen joen reunalle lounastauoksi. Vongnesissa kävimme kahdella (kylän kummallakin) tilalla. Yllätys: toinen niistä osoittautui tilaksi, jonka viiniä olimme tarjoilijan suosituksesta juoneet Ferneyn ravintolassa pari viikkoa sitten!

Paluumatkan - ja ehkä koko päivän - kruunasi Val de Fieren ikivanha roomalaisen tien pätkä - sen tukirakenteet ja paikoin kivetykset näkyvät paikoin selvästi (kävely)tien halkoessa laaksoa kymmenien metrien korkeudessa.

9.7. Léazin korkeuksissa

Parkkipaikalta lähtevä polku kiemurtelee sen verran jyrkän rinteen reunustaa, ettei siinä tee mieli astua syrjään kohti kaukana alhaalla näkyvää Rhônea. Etenkin ensimmäisellä kerralla astumista jännitti, mutta tänään on jo toinen päivä kun Andrein työkaverit houkutteli mukaan kiipeämään lähimmälle kunnon kalliolle, ja tänään Kukkakin ehti mukaan.

Mahtavaa kun näin keskikesän valoisalla ehtii hyvin töiden jälkeenkin vielä käydä kiipeilemässä! Mutta pakko täälläkin on pitää ledilamppu mukana, pimeä tulee nopeasti ja tuntuu tulleen tavaksi palata harrastusreissuilta vasta pimeän tultua.

Hieman on vielä kiipeily hakusessa, mutta eiköhän se tästä harjoittelulla parane. Maisemissa ja haasteissa ei ainakaan ole valittamista. Ja kalkkimaisempi kallio on jotain aivan erilaista kiivettävää kuin suomalainen tasainen ja liukas graniitti.

12.7. Putkimies

Palikkaleikkiä Legoilla

Saimme juuri ennen Larissan ja Pasin saapumista asennettua pesukoneen keittiöömme - viimeinkin loppui käsin tiskaaminen ja tiskien kuivattelu työtasolla! Pika-asennuksessa olivat putkityöt kuitenkin jääneet hieman tilapäisiksi, niinpä tänään oli sitten aika purkaa koko tiskialtaan viemäröinti ja aloittaa palikoiden sovitteleminen parempaan järjestykseen.

Pitkän äheltämisen jälkeen löytyi sittenkin kombinaatio, jolla kaikki tarvittavat palat loksahtivat toisiinsa. Nyt ei sitten enää normaaliinkaan pesukoneeseen valu vettä takaisin, mikä oli päässyt jo vuoden verran ärsyttämään.

13.7. Kansallispäivä

Chateau Prévessinin puistossa

Huomenna on Ranskan kansallis- ja vapaapäivä. Tosin vapaata on vain tällä puolen rajaa, Sveitsissä ei luonnollisestikaan silloin lomailla. Ehkä rajan läheisyydestä, ehkä jostain muusta syystä Prévessinin kylä oli päättänyt järjestää karkelot jo kansallispäivän aattona. Poikkeuksellisesti, koska täällä päin ei yleisesti aattoiltoina vielä juhlita.

Kylän chateaun pihalle oli pystytetty bändilava, kojuilta sai syötävää ja juotavaa, ja lapsillekin oli tuotu peuhulinna. Iltaa oli kuitenkin markkinoitu erityisesti ilotulituksella, joka ei tälläkään kertaa jäänyt lainkaan vaatimattomaksi. Musiikin säestämänä ilottelua kesti varmaan parikymmentä minuuttia ja esitys veti helposti vertoja Suomen hienoimmille näytöksille. Ei sitä tietenkään Geneven showhun voi verrata, mutta ihan hyvin pikkukunnalta.

19.7. Colombe de Gex

Juran rinteellä

Taas viikonloppu yllätti, eikä meillä ollut mitään erityistä tekemistä suunniteltuna. Olimme viime syksynä ajelleet lähialueella yhden hienon näköisen joen vierustaa ja päättäneet lähteä etsimään puron lähdettä Juran näyttävässä notkelmassa.

Hiki virtasi kun taistelimme jyrkkää ja melko tiheää metsää ylös. Merkitty polku oli päätynyt keskelle umpimetsää, emmekä olleet enää löytäneet punaisille puihin maalatuille merkeille jatkoa. Ei se kuitenkaan matkaa pysäyttänyt, enintään hieman hidasti ja väsytti, mutta kartan avulla löysimme taas takaisin isommalle tielle ja edelleen retkiuralle.

Vasta nyt, vuoden täällä asuttuamme, pääsemme ensimmäistä kertaa vapaasti käyskentelemään vuorilla niittyjen ja kukkaketojen välissä. Teki useamman kerran mieli heittäytyä rinteelle pitkäkseen ja vain nauttimaan lämpimästä päivästä ja mielettömistä maisemista! Mieleen palasi väistämättä Sound of Music -elokuvan alkukohtaus.

Vielä sitä huomaa vielä olevansa vielä vieras tässä ympäristössä. Vaikka kartta kuinka väittää, että huipulta alkavan jyrkänteen yhdessä kohdassa lähtee polku alas, niin loppuun saakka sitä jaksaa epäillä reitin mielekkyyttä ilman kiipeilyvarusteita. Mutta niin vain se polun haara yllättäen kääntyy alaspäin. Ja vaikka polku olikin jyrkkä ja paikoin irtokivien peittämä, niin vaellussauvojen kanssa matka alaspäin sujui melkoisen mukavasti.

Ei ollut Midaksen varoitus ihan turha: illalla löytyi se ensimmäinen punkki. Niitähän ylhäällä lehmien laiduntamilla niityillä varmasti riittää, mutta onneksi niitä tietää etsiä tämmöisten reissujen jälkeen.