1.3. Cornalin-viikonloppu
Emme valmistelleet viikonloppua tarpeeksi perusteellisesti, vaan olimme jälleen kerran matkalla kohti Valais'ta tarkoituksena "ostaa viiniä joltakin alueen tilalta". Tomtom:n tietoisuus alueen viinitiloista ei ollut yhtään normaalia tiekarttaa parempi, se ei uskaltanut osoittaa laaksosta ensimmäistäkään viinitilaa. Päätimme lopulta suunnata riskillä kohti tilaa, jolle olimme yrittäneet turhaan Ninan kanssa ja tarkistaa, josko se tällä kertaa olisi auki.
Joskus näköjään on tuuria matkassa, tällä kertaa portinpielen kelloa soiteltuamme viinimestari saapui kun saapuikin paikalla. Hyvä kauppamies olikin, tuplasi ostoksemme alkuperäiseen suunnitelmaamme nähden ja lahjoittipa vielä kaupanpäällisiksi pari mielenkiintoista ylläriä. Vihdoin ja viimein saimme myös käsiimme kauan etsimämme Cornalinia, josta voinee puhua Sveitsiläisenä rypäleenä.
Seuraava haaste: majapaikan löytäminen. Tarkoituksenamme oli viettää viikonloppu täällä päin, mutta mitään yöpymispaikkaa emme olleet etukäteen varmistaneet. Jos mitään ei löytyisi, ajaisimme lauantai-illalla takaisin Geneveen.
Kun kerran tuuria oli matkassa, niin lähdimme luottavaisesti nousemaan Vercoriniin; josko aiemmin tutussa hotellissa olisi tilaa. Ja olihan siellä, vaikka tällä kertaa huoneen taso ei nyt ollutkaan aivan sama. Hieman hintavakin se oli, mutta olihan toisaalta vielä sesonki.
Syötyämme ärsyttävän hitaasti tarjoillun lounaan kylän pubissa annoimme navigaattorin johdattaa meidät vuoristopolkua kohti Zinalia. Välissä piti kaivaa lapiokin takakontista, koska rinteeltä oi sortunut pieni kasa multaa ja sammalta keskelle kapeaa tietä.
Lunta vihmoi vasten kasvoja, kun ankkurihissi veti meitä kohti huippua. Tai ei aivan huipulle, koska ylin hissi oli tänään kiinni kovan tuulen takia. Päivä oli pilvinen, mutta uutta lunta tuntui satavan koko ajan lisää, tai sitten vain tuuli siirteli sitä tasoittaen rinteistä jälkiä. Alueena Zinal on ihan kiva pieni notkelma, jossa on paljon mahdollisuuksia kierellä helposti rinteiden välissä. Nautiskelimmekin rinnesuksilla melko uudesta lumesta, vaikka jotenkin tuntui hiihtotaito olevan tänään täysin kateissa.
Tällä keraa valitsimme Vercorinin kylässä illan ravintolaksi kivan oloisen la Brentazin kylän puutalokeskustan keskeltä. Paikka tarjosi parasta tartaria mitä tähän saakka on eteen tullut (ehkä aavistuksen liikaa etikkaa, jos jotain moitittavaa haluaa keksiä). Ainakin se hakkasi mennen tullen viime keväisen annoksen, jonka jälkeen kummatkin olimme vuoteenomina toista päivä. Päivän kruunasi vielä ensimmäinen Cornalin (vaikkakin olikin peräisin "kaukaa" Martignyn kulmilta).
2.3. Tsavolire
Viimeiset metrit huipulle
Nax:n hissin parkkipaikka oli yhtä mutakenttää, ja hissille laskeva rinnekin oli melkoisen mutaisen ja hiekkaisen näköinen. Päivä oli kuitenkin nätti, joten toisen randoporukan vakuuttamina ostimme hissiin kertanousut ylös (olivatpa nimeltäänkin Rando-liput). Neljän peräkkäisen hissin jälkeen olimme viimein ylhäällä ja suuntasimme nenämme pois rinteiden takana odottavaan laaksoon.
Murtomaahiihtoon verrattuna ei voi puhua tasamaalla hiihtämisestä, mutta lykkiminen nousukarvat pohjassa tasaisella ylängöllä tuntui hetkittäin hieman tylsältä. Maisemat ympärillä olivat kyllä kaikkea muuta, ja ainoa sillä hetkellä näkyvä ihmisen jälki oli meidän seuraama yksittäinen latu. Vähän ajan päästä alkoi tosin kopteri kuljettamaan laiskempia heli-ski hiihtäjiä erään huipun tuntumaan, onneksi he laskivat kuitenkin vuorijonon toiselle puolelle, eivätkä tulleet häiritsemään laakson rauhaa.
Nautiskellen
Ylöspäin hiihtäessä tulee väkisinkin visioitua eri vaihtoehtoja laskua ajatellen, etsii mahdollisia laskulinjoja ja vertailee niiden mahdollisuuksia ja toisaalta turvallisuutta. Vaikka uutta lunta olikin tullut jokusen verran, ei lumivyöryjen vaara ollut tänään mitenkään merkittävä, ainakaan vielä näillä jyrkkyyksillä.
Juuri ennen viimeisen nousun alkamista vähän edellämme hiihtänyt ryhmä päättikin kääntyä puskemaan uutta latua Tsavoliren oikealta puolelta, eikä nousta "normaalia" reittiä Bec de Bossonin ja Tsavoliren välislle satulalle. Hetken pohdittuameen päätimme menomatkalla nousta satulan kautta, mutta tulla toista puolta alas, pohjoisrinne näyttä mukavan pitkältä ja täysin koskemattomalta.
Takaisin mudassa
Itse Tsavoliren huippu oli melkoisen kivinen, mutta melko helposti saavutettavissa valmiiksi lumeen askellettuja portaita pitkin. Sukset piti tosin sitoa reppun ennen viimeistä etappia. Parkkipaikalla tapaamamme ryhmä tuli mäessä vastaan ja saimme heiltä melkoisen tietopläjäyksen ympärillämme näkyvistä vuorista - paikalliseen kulttuuriin tuntuu kuuluvan, että vanhemmat ja kokeneemmat opastavat ja tarinoivat auliisti nuoremmille.
Ensimmäinen 3000m huippu oli kavuttu! Heti huipun jälkeen piti vielä vähän jatkaa matkaa jalkaisin ennen kuin lumi taas peitti kivikon. Ja sen jälkeen alkoi ehkä tähän saakka hienoin lasku ikinä! Aivan koskematonta tasaista pitkää rinnettä, pehmeää lunta, aurinkoa ja hienot maisemat, suunnilleen tätä kai on Alppien vapaus.
8.-9.3. Engelberg
Erään nousun loppumetrit
Keskuksen nettisivuilla paikkaa mainostetaan "it's heaven". Vähän siltä tuntui kun seisoi ylhäällä katsellen ympärille levittyvää pilvimattoa, josta siellä täällä pisti läpi korkeimpien vuorten huippuja. Jo pyörivässä karusellikabiinissa tunnelma oli melko psykedeelinen sen puhkaistessa yhtäkkiä pilvikerroksen ja auringon sokaistessa silmät rokin soidessa taustalla. Hissin yläasemalta haikkasimme vielä aivan toppiin ihailemaan maisemia ja etsimään mahdollisimman vähän koluttuja rinteitä.
Välillä hissillä lisää korkeutta
Aamulla Kukka oli jäänyt kyydistä heti Geneven lentokentällä, työmatka Tukholmaan esti lähtemästä tänä viikoloppuna laskemaan. Andrei jatkoi työporukan kanssa matkaa kohti itäisempää Sveitsiä, siellä oli viikolla satanut 50-60cm uutta lunta.
Ryhmässä oli mukana melko kokeneita ja vastuullisia laskijoita, heidän mukanaan uskalsi lähteä seikkailemaan pidemmällekin rinteiden ulkopuolle. Koko viikonloppuna tulikin laskettua vain kaksi kertaa varsinaisilla rinteillä, kumpanakin päivänä kyseessä oli paluu takaisin kylään. Tulipa rinnemetreille hintaa, tosin ei tänne kissaplantaaseja tultukaan etsimään.
Lumi pöllyämään
Sunnuntaina oli hyvä tilaisuus verrata nousemista jalkaisin tai vastaavasti suksin, kun haikkasimme saman rinteen ylös kahteen kertaan. Ylhäältä alkoi mahtava pehmeä rinne, jonne kovin moni - vain muutamia kymmeniä - ei ollut vaivautunut urheilemaan. Taitaa tottumus ja rinteen profiili vaikuttaa eniten nousuvauhtiin. Jos joku on aiemmin tampannut rinteeseen valmiit hyvät askeleet, niin ero kävelyn ja skinnailun välillä on melko pieni, koskemattomalla lumella tuntuu suksilla nouseminen olevan ehkä aavistuksen helpompaa.
Sunnuntain viimeinen lasku oli melkoista tuskaa, jalat oli kulutettu päivän mittaan aivan loppuun, ja jokaisessa käännöksessä pohkeet soivat ja ulisivat. Sääli, koska rinne oli pitkä ja levä, vaikkakin jo iltapäivästä melkoisen myllätty - heti lumisateen jälkeen ja paremmilla voimilla tämä oli taatusti ollut aivan mahtavaa aluetta. Mutta yhtä paljon kuin jalat kärsivät niin mieli riemuitsi hienosta päivästä!
13.3. Se lumesta
Genevessä sataa vetää oikein urakalla. Siinä nyt ei ole mitään uuttaa, tänä talvena ei itse kaupungissa ei saatu nauttia lumesta lainkaan. Nyt on kuitenkin vielä yli 1000 metrissäkin reilusti plussaa, vesi huuhtoo parhaillaan tehokkaasti Juran päältä lunta. Vielä pari päivää sitten satanut ohut lumihuntu haihtuu ja aivan huiputkin alkavat olla melko laikkuisia - Saleve on jo täysin paljas.
14.-16.3. Vieraana kotona
Simsiönkuja, jälleen talvi
Voi voi kuinka harmaalta ja likaiselta pääkaupunkiseutu keskimäärin näyttääkään. Yleiselle harmaudelle nyt ei tietenkään voi paljon mitään, talvella auringon puutteen takia maisema on luonnostaan ruskea ja harmaa, mutta pitääkö rakennusten materiaaleissakin toistaa sitä samaa melankolista väripalettia? Ainakin tällä hetkellä myös kadut ovat täynnä hiekkaa ja pölyä, joka tekee kaupunkimaisemasta sotkuisten ja luotaantyöntävän. Ehkäpä taloja ja katuja voisi pestä vähän useammin - enemmän kuin kerran vuodessa!
Olimme Kukan työmatkan jatkona käväisemässä viikonloppuna Helsingissä, hoitamassa asioita ja tervehtimässä ystäviä. Toimme näköjään myös lumen tullessamme, sunnuntaina aamuna kapunki oli peittynyt ohueen lumihuntuun, joka tosin jo nyt lentokentällä istuttaessa uhkaa haihtua pois kevään tieltä. Edessä on melkoinen pujottelu Euroopan ilmatilan kautta: Kukka lentää Geneveen Tukholman ja Zürichin kautta, Andrei Frankfurtin.
21.3. Lunta tupaan
Ei näköjään pitäisi ruveta itse ennustamaan säätä: viimeinkin osui säärintamat kohdalleen, ja Geneven laaksoon satoi talven ensilumi. Kukkaruukut piiloon ja sukset esiin!
22.3. Upoksissa Brusonissa
Hetken tauko ennen viimeistä rutistusta
Olennaisimman voi tiivistää muutamaan sanaan: paljon lunta, mahtavia metsärinteitä, hauskaa oli ja laskutekniikkakin hioutui päivän mittaan. Aluksi tuntui, että lunta oli satanut jopa liikaa - loivemmilla umpihankipätkillä ei tuntunut pääsevän eteenpäin alamäestä huolimatta. Kaunista, mutta jyrkkää metsärinnettä kuitenkin riitti ja vähitellen taas muistui mieleen kuinka alamäkihiihto toimii. Tuntuu, että joka ikinen päivä laskeminen täytyy opetella aina alusta uudestaan - vaikka päivä päivältä oppiminen sujuukin nopeammin.
Täällä päin hiihdellessä reppu on melkein joka kerta retkikumppanina. Siinä kulkevat "pakollisten" lapion, sondin ja puhelimen lisäksi helposti vaihtohanskat, lämmin fleece, eväsleivät ja tarvittaessa nousukarvat. Hississä sen kanssa vaan aina joutuu vähän säätämään, jotta turvamääräykset tulisi täytettyä.
23.3. Hyvää pääsiästä!
Lumentulo jatkui, joten pääsimme nauttimaan harvinaisesta herkusta: syvästä, pehmeästä puuterista kauniissa metsärinteessä 8 km:n päästä kotoa. Näkyvyys tosin oli sen verran heikko, että alkuperäinen suunnitelmamme randoreissusta Juralla vaihtui laskettelukeskuksen viereisten metsikköalueiden koluamiseksi, mutta ei voi valittaa, uutta lunta oli ihan kiitettävästi. Säätiedotus lupaa lumisateen jatkuvan, joten laskettavaa riittää vielä huomiseksikin.
Illan jälkiruoka
Sään muutos Geneven-laakson ja Juran välillä on melkoinen: Col de la Faucilleen vievälle tielle ei ollut asiaa ilman talvirenkaita, pakkasta oli 5 astetta ja lunta pyrytti. Meidän kylässä lumi on jo melkein sulanut, ja Meyrinissä juuri Sveitsin puolella lampaat oli laskettu kevätlaitumelle ja kukat kukkivat.
Illalla pistelimme pupun poskeen hyvällä ruokahalulla. Mutta ei enää suklaata vähän aikaan, ei ainakaan ennen huomista.
29.3. Megèven offarit
Viisi henkilöä, kaikkien hiihtokamat ja vielä yksi ylimääräinen lumilauta - auto ja suksiboxi olivat tehokkaassa käytössä, kun suuntasimme porukalla kohti Megèveä. Toivoimme kovasti, että uutta lunta olisi jäljellä vielä meillekin, emmekä joutuneet pettymään. Rinteiden vierustat olivat toki täysin kaluttuja, mutta pienellä vaivannäöllä pääsimme laskemaan koskematonta lunta.
Pehmeän lumen riemua
Aika moni oli ottanut sukset kantoon Mont Jolyn tuolihissin yläasemalla ja jatkanut jalkaisin huipulle, mutta moni ei enää huipun jälkeen ollut vaivaantunut jatkamaan matkaa harjannetta pitkin eteenpäin. Se oli meidän onni, pienen haikkaamisen päässä löytynyt rinne tarjosi yhden kauden parhaista laskuista: pitkän pätkän koskematonta puuteria. Takaisin hissille oli sitten piiitkä poikkikulku, mutta oli se sen arvoista.
30.3. Le Reculet suksin
Taustalla keväinen Geneve
Kukan rannekellon mukaan lähdimme matkaan Tiocanin parkkipaikalta kello 11:31 (869m), huipun saavutimme tasan kello 14:00, korkeudessa 1743. Oikeasti huipun korkeus on 1718m, joten ilmanpaine oli päässyt jonkin verran muuttumaan. Ainakin metsänrajan yläpuolelle päästyämme tuuli pääsi puhaltamaan niin, että paikoin sai nojata sauvoihin tosissaan pystyssä pysyäkseen.
Jälleen kerran näimme ison lauman jonkin sortin kauriita toikkaloimassa jyrkillä rinteillä.
Kellon mukaan laskuun käytettiin aikaa 51m17s. Lumi oli todella nuoskaista, ei puhettakaan mistään pehmeästä puuterista. Jokaiseen käännökseen sai käyttää voimaa, vaikka paikoin pääsimmekin laskemaan koskematonta rinnettä. Alempana tiellä laskuvauhdin hiljentäminen ei ollut mikään ongelma, heti kun laski pois kovalta latu-uralta pehmeälle loskalle, niin vauhti hiljeni pehmeästi. Lämpöäkin tosin oli autolla jo semmoiset 12 asetta, ei ihme, että lumi sulaa pois vauhdilla.
Suksihuoltoa mukavasti parvekkeella
Kotiin päästyämme oli energiaa vielä varusteiden huollolle. Eilen olimme ostaneet suksien pohjien korjausainetta, sitä sulattelimme ja siklasimme pahimpien naarmujen päälle. Kuorihousut saivat annokset uutta lankaa ja monojen walk-ski -nuppi hienosäätöä.
Illalla söimme "kinkkujuustotomaattisipulisinappi"piirakkaa. Täällä ollessamme olisi ollut hauskaa pitää tilastoa ainakin kahdesta asiasta: kuinka monta kertaa ylitämme EU:n rajan ja kuinka paljon juustoa tulee syötyä. Rajaylitysten määrä liikkuu siinä 1000 paikkeilla, juustokilojen määrää on parempi olla edes arvailematta.