Matka
Islannissa

III päivä: Kjölur

Nukuttuamme hyvin ja pitkään heräsimme pirteinä ensimmäiseen, ja ainoaan, kokonaan vaeltamiselle varattuun päivään.

Käyttämämme tuvan historia selvisi meille vasta myöhemmin, kun luimme seuraavan tuvalla vieraskirjaa. Kyseessä oli Islannin vanhin vielä yleisessä käytössä oleva erämaatupa, ja siis näin osa paikallista historiaa. Toivottavasti sen käyttäjät ymmärtävät vastekin tämän arvon ja jaksavat pitää tuvan hyvässä kunnossa.

Joenvarsi

Paikoin luonto oli saanut jonkinlaisen otteen laavakerroksen päältä, mutta edelleenkin se on herkkä eroosiolle. Ihmiset ja lampaat saavat helposti kaivettua näkyvän polkuverkoston.

Täällä pitää elämää (jos ei lampaita lasketa) osata etsiä. Mutta kumartumalla ja silmät tarkentamalla löytää melko monipuolistakin elämää.

Tämän päivän matkamme seuraili käytännössä yhtä jokea, joka sekä alku- että loppupäässä levittäytyi laajaksi suistoalueeksi.

Jo ennen ensimmäiseen joenmutkaan saapumistamme olimme tähyilleet sopivaa ylityspaikkaa, mutta tarkempi kartan tarkastelu käski jatkamaan matkaa ja pitämään varpaat tässä kohti vielä kuivina

Lounas

Ylängöllä puhaltava tuuli oli sen verran pureva ja kolea, että etsimme tuulensuojaa joenuomasta lounaan ajaksi. Kaukaa katsottuna joessa virtaava vesi näytti mutaisen ruskealta, mikä on kuitenkin pelkkä näköharha: kohdassa, jossa laineet löivät pehmeästi kapean hiekkarannan yli vedestä erottui siihen sotkeutunut hiekka ja jäljelle jäi aivan kirkasta vettä. Ruskea väriaine oli siis hyvin hienoa hiekkaa ja tuhkaa.

Noustuamme ylängön tasaiselle osalle saimme ilmeisesti jostain vuoresta hyvän tuulensuojan; auringon lämmittäessä olo tuntui todella kesäiselle. Meinasimme nukahtaa löhöillessämme villanpehmeällä sammalkentällä.

Tallustelua

Toinen päivämatkamme päättyisi Kjölurin jäätiköltä irtoavan toppareen, Hrútfellin juurelle. Sen huippukin olisi melko helposti saavutettavissa, mutta olisi vaatinut käytännössä oman vaelluspäivän.

Purojen ylitys merkityllä polulla ei tuottanut ongelmia, niiden yli pääsi käytännössä kuivin jaloin.

Polut oli merkitty joko perinteiseen tyyliin maalaamalla väriläikkiä kiviin tai vielä perinteisemmin rakentamalla isoja kivitorneja. Nämä eivät aivan kaikkialla olleet riittävän tiheässä, joten kartan ja kompassin - ja korkeusmittarin - pitäminen mukana on välttämätöntä.

Þverbrekknamúlin tuvalle päästäkseen joutui ylittämään joen, kyseistä suoritusta oli onneksi helpotettu sillalla. Ja onneksi silta oli kunnossa, näinkin vahvan näköinen silta on jouduttu rakentamaan uudestaan muutamien vuosien välein, koska jää- ja talviolot vääntävät sen mutkalle tai muuten vain vievät mennessään.

Näkymä sillalta jokeen:

Þverbrekknamúli

Tuvat muistuttivat etäältä kovasti toisiaan. Tai oikeastaan mikä tahansa ihmisen tänne rakentama muistuttaa jotain, mikä ei tänne luonnostaan kuulu.

Þverbrekknamúlin tupa oli uusi ja siisti, jopa steriili. Jaoimme sen ranskalaisen vaeltajan kanssa. Kukka pääsi jälleen yllättämään matkalaisen kielitaidollaan, Islanti tuntuu olevan nyt kovasti ranskalaisten suosiossa. Yksi hollantilaispariskunta yöpyi teltassa tuvan sijaan; majoittuminen täällä maksaa aina jotain, ulkosalla kuitenkin selvästi vähemmän.

Täälläkin vettä pumpataan aurinkosähkön avulla. Ilmeisesti sitä riittää kesäisin niin hyvin, että pesupaikalla vesihanaa ei edes saanut suljettua, vaan vesi sai valua lavuaariin yötä päivää. Muualla tämmöinen voisi tuntuisi tuhlaukselta, mutta täällä tämmöinen ei tuhlaa mitään luonnonvaroja.

Sää jatkui edelleen lämpimänä, Islannin normaalioloihin nähden ehkä jopa harvinaisen leppoisana. Me tietenkin nautimme siitä ja otimme kaiken irti lämpimästä illasta.

Emme tänäänkään malttaneet jäädä kämpän seinin sisään, tai edes tuvan ympäristöön norkoilemaan, vaan lähdimme jälleen pienelle kävelyreissulle katselemaan maisemia. Täällä ei voi välttyä näkemästä laavakenttiä, koko maa kasvaa sen päällä ja laavaa on jos jonkinlaista. Monessa paikoin laava oli laskostunut mitä monimuotoisemmiksi luonnon taideteoksiksi.

Toinen esimerkki sulan kiven taideteoksista oli aivan mahtava ergonomisesti muotoiltu tuoli, kosken partaalla hienolla näköalalla.

Ja Kukka testaamassa tuolia: tämmöisen voisi ottaa jopa kotiinkin.

Tuvan viereiseltä mäeltä avautui näköala lähes joka suuntaan. Taas kerran sai virittää aivokäyrät uudella tavalla, kun sekä edessä että takana horisontissa avautuivat isot jäätikkökentät.