Matka
Islannissa

II päivä: Matkaan

Hotelli sai heti ensimmäisenä aamuna hieman miinusta, kun henkilökunta ei suostunut säilyttämään tavaroitamme muutamia päiviä, eli vaellus- ja automatkamme aikaa - olimme kuitenkin palaamassa samaan hotelliin loppuajaksi. Ehkä osa nyreydestä tosin johtui kukonlaulun ajankohdasta.

Saavuimme linja-autoasemalle jo hyvissä ajoin ennen kahdeksaa. Saimme vaihtovaatteita sisältävän laukkumme lähetettyä Akureyriin, yhden kassin matkahuoltoon säilöön ja itsellemme liput bussiin - retki voi alkaa.

Muutaman ensimmäisen kaupungin jälkeen reittibussin luonne muuttui täysin: "Tervetuloa ylämaan bussilinjalle Akureyriin. Pidämme pidempiä pysähdystaukoja Geysirin, Gullfossiin ja Hveravellirin luona. Haluttaessa pidämme myös lyhyempiä kuvaustaukoja." Kuljettajan kuulutus tuli englanniksi kuin millä tahansa kaupungin kiertoajelulla.

Geysir

Geysirin alue on ehkä kuuluisin, nimensä mukaisesti geyrsiirejä pursuava laavakenttä. Tätä nykyä tosin aktiivisin purkauslähde on Strokkur eikä itse Geysir. Kyseinen kuuma lähde purkautuu näyttävästi noin 10 min välein.

Peilikirkas tyyni pinta houkutteli koskettamaan, mutta n. 80 asteisesta vedestä huokuva kuumuus esti sen käytännössä.

Itse Geysir on tällä hetkellä melko rauhallinen, se saadaan ilmeisesti purkautumaan lähinnä keinotekoisesti. Valitettavasti tämän lähemmäksi kyseistä kuuluisaa kuumaa lähdettä ei turisteja päästetty.

Gullfoss

Kolmen vartin pällistelyn jälkeen bussimatka jatkui. Mutta ei kovinkaan montaa kilometriä, vaan hyvin pian oli seuraavan kolmen vartin pysähdyksen aika. Vuorossa oli Gullfoss, yksi Islannin kuuluisista putouksista.

Putouksen tekee ehkä kuuluisaksi sen helppo saavutettavuus ja sijainti muutamien muiden kuuluisien nähtävyyksien lähellä. Putouksen rannoille oli myös rakennettu helppokulkuiset kävelyreitit.

Viimein bussi taas jatkoi matkaa, nyt hiekkatietä pitkin. Ympärille avautui karu kivinen erämaa, josta siellä täällä pisti esiin vuoria ja niiden päällisiä jäätiköitä.

Vaellus alkaa

Bussi jätti meidät Hvitarnesin risteykseen keskelle erämaata.

Tästä matka jatkui jalkaisin kohti ensimmäistä tupaa. Takana näkyy Kjölurin jäätikkö, jonka mukaan alue oli saanut nimensä. Reittimme kulki pitkin Kjölurin reittiä, joka on Landmannalaukarin reitin kanssa yksi Islannin suosituimmista.

Hienon hieno hiekka peitti nopeasti kengät.

Ilma oli kaunis, mutta viileä tuuli oli yltynyt. Pidimme lounastauon lähialueen ainoan isomman kiven suojassa. Olo oli kuin kuun kamaralla; kivistä, karua maastoa, ilman mitään kasvillisuutta.

Hvitárnes

Päivän tiekävelyn jälkeen ensimmäinen tupa näkyi jo kaukaa, yksinäisenä läikkänä keskellä ei mitään. Kjölurin jäätikkö jäi taustalle.

Hvitárnesin tupa edustaa vielä vanhaa perinteistä islantilaista rakennustyyliä.

Tupa oli hyvin varusteltu: keittiössä oli kaasuliesi, astiat ja tiskipaikka, alakerrassa kaksi huonetta makuulavereineen ja pöytineen, ja ylhäällä vielä yksi iso makuutila.

Näkymä alemmasta majoitushuoneesta:

Tuvan ulkopuolella oli vähän luksusta: vesivessa keskellä erämaata!?! Minneköhän sekin tyhjennetään...ainakaan viereinen järvi ei näyttänyt saastuneelta. Juoma- ja käyttövesi pumpattiin jostain kauempaa aurinkosähköllä toimivalla pumpulla.

Majoittauduttuamme lähdimme vielä tutkimaan ympäristöä. Lampaita oli kaikkialla, missä riitti ruohoa syötäväksi. Turkki vain pöllysi tuulessa, eikä se näitä erämään asukkeja näyttänyt vaivaavan ollenkaan.

Tupa sijaitsi vesijättömaan reunalla, joten yhtenä ideana ollut käynti jäätikön reunalla jäi pelkäksi ajatukseksi. Vaikka kartan mukaan sinne kyllä meni polku, olisi vene ehkä ollut oikein kulkupeli. Lampaita pienet vesiesteet eivät tuntuneet haittaavan - me yritimme välttää varpaiden kastelemista vilustumisen pelossa.