Reittipyöräsuunnistus 5/2003

Aurinkoisena aamuna oli Maunulan majalle löytänyt pyörineen kuusi ennakkoluulotonta suunnistajaa. Kolmen vartin koulutuksessa jokainen sai käsityksen mistä lajissa on kysymys ja näine eväine kisailijat päästettiin matkaan kiemuraista reittiä kohti Etelä-Haagaa.

Tulokset sivun lopussa.



 
Monelle ensimmäinen AT tuli hieman yllätyksenä, koska samaan karttaan oli piirretty kaksi pisteväliä perätysten ja keskimmäinen vaihtopiste (7) saattoi päästä näin hieman yllättämään. Toisella kierroksella samaan pisteeseen sitten tultiin turvallisesti JAT:n suunnasta ja päästiin vetäisemään hetken henkeä uutta lähtöaikaa odotellessa.








Tälläkin kertaa reitin ehdottomasti vaikeimmaksi kohdaksi osoittautui pyöritys pienessä puistikossa Munkkivuoren kupeessa. Alueella on paljon epämääräisiä polkuja, ja tuntui moni niitä löytävän vielä sieltä lisääkin, jopa täysin umpipöpeliköstä.

Ensimmäisellä kierroksella oli tärkeää paikallistaa itsensä käyttäen kahta isoa kiveä sekä hieman epämääräistä, mutta selvästi havaittavaa suppaa. Moni lähti alussa kääntymään liian aikaisin oikealle ylittäen supan yhtä polkua liian aikaisin.

Toisella kierroksella joiltakin jäi huomaamatta kartalle lisätty pieni polku, joka piti ohittaa ja kääntyä vasta seuraavasta vasemmalle. Oikea risteys olisi pitänyt tunnistaa T-risteyksestä ja oikealta tulevasta polusta.


Pienenä kevennyksenä käytiin yksi kyltti hakemassa laiturilta. Kaikki kiersivät laiturin riittävän syvältä ja löysivät kyltin.




Tämä alue tuotti tekijöille harmaita hiuksia, kun keskikumpareelle asetetuista kylteistä oli joku käynyt aamupäivän aikana käynyt pöllimässä yhden. Tilalle ehdittiin onneksi asentaa korvaava kyltti ennen kilpailijoiden saapumista alueelle.

Kun myöhemmin kylttejä käytiin hakemassa pois niin kyltti olikin ystävällisesti palautettu, tosin "hieman" väärään paikkaan ja väärin päin. Onneksi tämä ei vaikuttanut mitenkään tuloksiin, joillakin vain saattoi ollaa yksi ylimääräinen "kadotettu" RT kilpailukortissaan.

Tällä osuudella hyvänä taktiikkana oli etukäteen katsoa reitti läpi ja sen jälkeen ajaa se nopeasti lävitse, nauttien kumpareen tarjoamasta pienestä hyppyristä. Kuvista kannattaa huomioda eräs tapa pitää karttaa kun kummatkin kädet tarvitaan ohjaamiseen.


Tulokset



AT
RT
YHT
1.
Pekka
0
491
491
2.
Elina
600
696
1296
3.
Upi
1800
708
2508
4.
Lari
2400
2494
4894
5.
Lotta
4800
2189
6989
6.
Osku
6000
2693
6693